Hei hei Taavi

Taavi Tintti Tanttinen, 1.3.2000 - 20.5.2013

Tuli Taavi-kissan aika jättää meidän perhe, ja siirtyä paremmille hiirimetsille (vaikkei sisäkissana mitään hiiristä ymmärtänytkään). Nyt ei ole enää kaveria tyynyn vieressä tai kainalossa kehräämässä ja valvottamassa pitkin öitä. Ei kissaa saunassa köllöttämässä tai suihkussa jahtaamassa vettä. Ei vaativaa maukumista kello viisi: antakaa ruokaa / laskekaa ulos. Ei lakanoita vaihdettaessa valkoista viirua pujahtamassa pussilakanan sisään tai lakanoita vedettäessä ketään jota keinuttaa lakanan sisällä. Eikä puolikkaita sudenkorentoja takapihalla Suuren Metsästäjän jäljiltä. Kaikkine (v)ihastuttavine puolineen Taavi oli meille niin hurjan RAKAS.

Taavin terveyden veivät polyyppimainen massa/kasvain vasemmassa korvassa sekä nenäontelossa. Joulun jälkeen ihmettelimme menevää ja tulevaa yskää. Annoin parikin matokuuria, ja oireet helpottuivat viikoiksi. Sitten ne pikkuhiljaa palasivat. Taavi alkoi kuorsaamaan, ja toisinaan kuului muutoinkin hassua rohinaa. Mutta aina kun olin jo soittamassa lääkäriin, oireet kuitenkin katosivat useiksi päiviksi. Eikä Taavin yleiskuntokaan mitenkään huonontunut. Ruoka maittoi eikä mitään muutakaan ihmeellistä ollut. Jossittelu ei auta, ja eläinlääkärikin sanoi että diagnosointi olisi varmasti ollut vaikeampaa aiemmin. Lohdutti tai puhui totta, sitä en tiedä, mutta lopputulos olisi jokatapauksessa ollut sama.

Sitten huomasimme että kuulo on heikentynyt. Taavi saattoi pysähtyä kun sitä kutsui, mutta ei osannut paikantaa äänen suuntaa ja jäi vain paikoilleen. Takapihalla ollessa ei välttämättä huomannut että ovi avattiin.

Viime maanantaina sitten vein vanhanherran lääkäriin, valmistauduin kyllä jo pahimpaan, mutta toivoin parasta. Mutta ei auttanut. Soitto nielun tähystyksen jälkeen tuli, ja uutiset eivät olleet hyviä. Niin lähdin saattamaan Taavin viimeiselle matkalle...

Leikkausta olisi voinut miettiä, sen teimmekin, mutta Taavi olisi lähetetty Yliopistolliseen eläinsairaalaan (jossa Nuppuakin on hoidettu), ja siellä olisi otettu magneettikuvat ja tehty muut tutkimukset, ennen kuin oltaisiin tiedetty voiko kasvaimet edes leikata pois. Ja Taavi oli kuitenkin jo 13 vuotias. Kasvaimet olisivat todennäköisesti uusineet ja toipuminen olisi muutenkin ollut epävarmaa.

Taavi tuli meille jo opiskeluaikoina, tuolloin meillä oli vielä Miukukin. Taavi oli löytynyt eräästä autotallista kahden muun sisaruksensa kanssa aivan öljyn peitossa. Löytökissa siis. Melkein otimme Taavin siskon, joka oli sangen hellyttävä tapaus, mutta kärsi tuolloin jonkinlaisesta hermostoviasta (muistaakseni parani kuitenkin lopulta) emmekä halunneet ottaa riskiä että Miuku tekisi pennulle jotain.

Niinpä meille tuli Taavi. Suuri Metsästäjä. Valkoinen otus. Tintti-Tantti. Taavi oli äänekäs, ilmoitti aina mikäli tahtoi jotain, eikä ollut hiljaa ennen kuin sai tahtonsa, eli aika usein kuppiinsa ruokaa.

Elmeristä ja Taavista tuli hyvät kaverit. Ehkä koon ja rauhallisuuden puolesta Elmeri tykkäsi enemmän kissaherrasta kuin kahdesta ylivilkkaasta ja tunkeilevasta koirastamme.... Elmeri laski Taavia takapihalle ja taas sisään ja huolehti että ruokaa oli kupissa. Olivat sangen söpöjä yhdessä.

Pieni Punainen eli Nuppu oli Taavin paras kaveri. Ne olivat kuin paita ja peppu. Jos Taavi oli kateissa, Nuppu lähti heti etsimään. Viime kesänähän Nuppu jäljesti taitavasti Taavin karkureissun jäljet läheisessä metsässä. Kaksikko leikkikin keskenään, Nuppu tökkien Taavia kuonollaan ja Taavi kirmaten Nuppua kohti ja läpsien tassuillaan. Harmittaa kun ei koskaan ollut kamera käsien ulottuvilla että olisi saanut tuota hassuttelua kuvattua. 

Hyvän ystävän suuri suru <3 Eläinet vain tietävät.

Kiitos Taavi yhteisistä vuosista. Kaltaistasi toista ei löydy.