tiistai 28. toukokuuta 2013

Ajanvietettä

Täällä odotellaan ja odotellaan. Ensi viikolla olisi deadline, eli vielä n. 1,5vk jäljellä. Odottavan aika on pitkä vai mitä sitä nyt sanotaan... Lisäjännitystä elämään tuovat isännän työmatkat, mutta mulla on niin hyvät backup-suunnitelmat valmiina, että ne jo yksin estävät synnytyksen käynnistymisen, heh. Ensi viikolla ollaankin sitten kaikki jo kesälomilla, joten loppuviikosta voisi vaikka jotain jo tapahtua...

Onneksi on kesä ja lämmin, eikä tarvitse odotella sisällä (ja siisteystasosta sen huomaa..). Pihalla riittää puuhasteltavaa, josta olen kyllä jaksanut tehdä vain murto-osan. Kaikenlaisia kasveja on kasvamassa mutta meidän perheen multasormet sai "valitettavasti" veljeni. Mulla on yleensä yritys hyvä kymmenen, toteutus välttävä...

Ee viihtyy hyvin omalla pihalla kun on oma hiekkalaatikko ja viikonloppuna kasattu keinu. Ja pyörälläkin voi viipottaa pitkin pihaa, vaikkei äiti jaksakkaan lähteä löhötuolista mihinkään. Hyvä että on lähellä tekemistä sillä huomenna on viimeinen päiväkotipäivä. Syksyllä sitten taas jatkamme muutamana päivänä viikossa.

Koirien kanssa ajoimme tänään pitkästä aikaa  treenikentälle. Piti mennä vaan auttamaan eli liikkuroimaan kisoihin valmistautuvaa kaveria, mutta sai omatkin koirat pikku tokoilut. Nupulle paikkamakuusta ja -istumisesta houkuttelua, kaukoja, hyppyä ja luoksetulo. Justus teki myös paikkaistumisen ja -makuun, pätkän seuraamista ja käännöksiä sekä liikkeestä maahanmenon. Höpsöttelyä, mutta tulihan tehtyä jotain.

Justus sai viikonloppuna lisää jalkapalloja. Voi sitä onnea!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti