Syyskuu toi tullessaan kiireet. Töissä on työn alla useampikin julkaisu, jotka odottavat työstöä eli sisällön taittoa ja ulkoasua. Mutta kyllähän ne siitä syntyvät kun vaan saa ajatukset kasaan ja mielessään näkemän siirrettyä tietokoneen ruudulle. Kotona taas pitäisi laittaa pihaa talviteloille. Puutarhakalusteet ja varjot kannettiin jo viime viikonloppuna varastoon, mutta vielä pitäisi hoitaa lannoitukset (vaikka taitaa olla jo vähän myöhäistä), kerätä viimeiset sadot talteen ja loput kesätavarat pihoilta kuleksimasta. Yksi kukkapenkkikin piti perustaa, mutta taitaa jäädä keväälle. Sisällekin kaavailtiin taas yhden huoneen remonttia, mutta katsotaan mitä tässä jaksaa.
Elmerillä alkoi torstaina liikuntaleikkikoulu (tuttavallisemmin puhumme liikkarista). 3–4-vuotiaiden ryhmä, jossa kahden ohjaajan kera temmeltää n. 15 pikkuista. Kerran kuussa on yhteistunti, jossa lapset ja vanhemmat liikkuvat yhdessä, muuten tenavat jätetään sinne yksin. Olin Elmerille sanonut että äitikin jää sinne, kun luulin että ekalla kerralla vanhemmat jäävät kun on pienille uusi tilanne. Mutta kyllä meidät vaan alkuturinoiden jälkeen käskettiin poistumaan! Ee jäi itkemään ja huuteli perään, mutta oli kuulemma rauhoittunut, ja tunnin lopussa salista juoksi ulos naurava ja iloinen pienimies. Mukavaa oli ja menee uudestaankin. Ryhmässä on onneksi tuttujakin, samasta päiväkotiryhmästä kaksi poikaa.
Itse aion kyllä ottaa ilon irti tuosta 45 minuutista, koirien kanssa päästään lenkkeilemään ja treenaamaan ihan rauhassa!
PS. poistin sen kommentointia hidastaneen varmisuksen, kun siihen tuppaa menemään itselläkin hermot...
Jee, kommentoin ilolla! ;)
VastaaPoistaNoi liikkarit ja vastaavat on kyllä mahtavia. Mulla on kans tapana käydä lenkillä tai hiihtämässä aina mahdollisuuksien mukaan samaan aikaan, kun pojat harrastaa. Parasta on, kun parikin kertaa viikossa A pelaa sählyä koulukeskuksella josta on kivenheiton matka metsään pururadalle!