"Istu ensin, sitten mä vasta heitän"

Tuollainen lausahdus kuului muutamia viikkoja sitten pihamaalta, kun olin itse vielä sisällä laittamassa kenkiä jalkaan. Höristin korviani ja kuikin ikkunasta. Pikku heppuli oli koirien kanssa takapihalla, ja heitteli Justukselle palloa. Hänestä saattaa muokkautua ihan kunnon kennelpoika, koska on selvästi sisäistänyt jo tämän asian niillä lukuisilla kerroilla kun on joutunut lähtemään treeneihin mukaan: tee ensin mitä pyydän, niin saat minulta palkaksi jotain tosi kivaa.

Noh, palkkauksen ajoitus, se oppimisen yksi kulmakivi, ei ehkä mennyt ihan niin tyylipuhtaasti, vaatii vielä hieman opastusta että missä vaiheessa se pallo sitten heitetään, mutta ajatustan on tärkein. Mutta hienosti koirat kyllä tottelevat Eetä, Justus ei kenellekään muulle anna palloa niin kiltisti takaisin kuin pienelle miehelle.

Haa, kohta se jo lentää!

Sinne meni!

Välillä ihan vaan itsellekin ilmaan.

Pallot tosiaan lentelevät meidän pihalla nykyään tiuhaan. Johtuisiko osittain siitä että lähellämme on tenniskenttä, ja koirat ovat kerran jos toisenkin saaneet tehtäväksi etsiä sitä ympäröivästä heinikosta palloja. Yleensä molemmat löytävät sen yhden ja sitten kantavat niitä sitten ylpeinä kotiin hetken. Mutta palloja on kasautunut pihalle paljon.

Itse en aina ole niin innoissani pallonheittelystä, on nimittäin suhteellisen rasittavaa kun joku tapittaa pihalla sinua ihan koko ajan ja tuo palloa jalkoihin. Mutta pallohullu Justus on mielissään kun joku jaksaa palloja viskellä. Nuppukin tykkää, mutta innostuu mieluummin vaikka röhkivästä possusta. Eikä kanna palloa niin intensiivisesti takaisin kuin Justus, joka jaksaa meitä ihmisiä kyllä heittäjäksi kouluttaa tunnin jos toisenkin.

Palloa kannetaan hiekkalaatikolle, ja sitä tapitetaan just niin kauan kuin on tarpeen.

Missä, missä??

Saako Justus pallon kiinni..

... no tottakai!!