arjen tähtihetkiä: omalla maalla mustikassa. eli mökillä.


... koska omalla maalla nämä kasvoivat, ja niitä oli paljon...

Vietimme muutaman päivän mökillä Savossa. Tunsin olevani hieman vieraalla maalla, vaikkakin tuolla mökillä olen pienestä pitäen tottunut joka kesä vierailemaan ja viettämään aikaani. Se on ollut ns. meidän möksä, ja siellä on aina ollut mukavaa; säästä, itikoiden määrästä ja muusta riippumatta. Olen mökki-ihminen, viihdyn veden äärellä ja kerään siellä voimia tulevaa varten. Sieluni lepää kun näen järven. Toki kotiin on aina ihan parasta tulla, mutta jotenkin kaipaan aina vaan sitä veden äärellä oloa. Omaa perhettäni olen koittanut myös tähän ajatukseen tutustuttaa, paremmalla ja huonommalla onnella (isäntä viihtyy kun on tekemistä eikä ole hyttysiä, Ee tykkää niin kauan kuin on kivaa, Justus rakastaa, Nuppu vihaa, Taavi-kissa ei tiedä tästä vielä mitään).

Tällä kertaa käynti mökillä oli kuitenkin haikeamielinen, sillä käynti oli ehkä viimeinen. Perinnönjaon myötä mökki siirtyy muille. Näitä maisemia tulen kyllä kaipaamaan.

Tähän maisemaan yksi mökki, kiitos! Jos olisi paljos ylimääräistä rahaa ja aikaa....

Mökillä oli toki kivaakin. Lehmiä oli hauska katsella. Mustikoita oli paljon, ja niitä käytiin omalla tontilla ja vuorella keräämässä. Käytiin Savonlinnassa torilla syömässä muikut ja hakemassa lörtsyt. Saapuvat ja pilliään vislaavat höyrylaivat olivat Een mieleen. Harmi kun ei ehditty risteilyllä. Vaikka satoi päivisin, mökki pelasi korttinsa oikein ja joka ilta oli saunomisaikaan aivan älyttömän kaunista. Ruuanlaitto sähköttömällä mökillä on taiteenlajinsa, mutta aina se maistuu yhtä hyvältä. Ja kyllä vaan tädinmiehen tekemä konjakkivoilla höystetty loimulohi on ollut jokavuotinen kohokohta (tosin tänä vuonna en sitä ole päässyt vielä syömään...)!