keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Iso tyttö jo!!

Kuje aka Pentu, Kui, Kuikkis, Kuikutti, Kuikeliini, on jo yli 7kk. Niin se aika rientää ja pieni kasvaa isoksi. Kooltaa pentu alkaa olla Nupun luokkaa, mutta mieleltään... Noh, ihan kakara. Riiviö ja tuholainen, mutta niin liikkis kainalokaveri.

Puuhasteltu on, ei tarpeeksi mutta riittävästi. Syksy on ollut aika rankka. Muutto, uusi koti ja eskarilaisen totuttelu uuteen elämänvaiheeseen on vienyt veronsa, eikä aikaa olekaan ollut ihan niin kuin ajattelin. Mutta pieni on saanut viettää onnellisen lapsuuden metsässä ja pelloilla vilistäen.

Tokoiltu on. Parhaillaan käynnissä Nina Mannerin ryhmä, jossa käydään kerran viikossa. Koitettu iskostaa oppeja ainakin emännän mieleen. Hyviä pointteja perusjuttuihin.

Jälkeä jonkun verran. Kuje on virtuoosi, emäntä ei. Pitäisi pidentää ja vaikeuttaa. Tässä törmätään mun ikuisuus ongelmaan, eli jään junnaamaan liikaa enkä osaa edetä.

Paimenessakin ollaan käyty. Siinäkin Kuje on taitava. Ihan superhieno jopa mun mielestä!

Tänään virittelin treenausverkkoja vesille. Uusi seura on hakusessa ja ainakin pk-puoli kuulosti lupaavalta. Tokoa vielä mietin, jäänkö vanhaan vai siirrynkö uuteen.

Tälläistä. Josko kuvia joskus laittaisi myös. Pieni on niin söpö.


PS. Nuppukin treenaa, sillä on rallykisat parin viikon päästä. AVO-korkkaus, kauheasti käännöksiä ja rintamasuuntia. Apua!



2 kommenttia:

  1. "Kuje on virtuoosi, emäntä ei. Pitäisi pidentää ja vaikeuttaa. Tässä törmätään mun ikuisuus ongelmaan, eli jään junnaamaan liikaa enkä osaa edetä." Niiiiiiiiiiin tuttua, lajissa kuin lajissa. :-)

    VastaaPoista
  2. Onneksi en oo siis yksin ;) Nyt kolmannen koiran kohdalla oon alkanut tokossa, joka on mulle tutuin ja "omin" laji, hahmottamaan asioita niin että tajuan jopa treenin aikana vaikeuttaa jotain asiaa. Siis välillä. Mutta jälkikin on mulle vähän vieras, jos vaikka pilaan sen?!? :D

    VastaaPoista