Viime viikolla päätin siirtää Elmerin päiväunirytmin toisenlaiseksi, eli kaksien pikku-unien tilalle oli tarkoitus saada yhdet vähän pidemmät. Päikkärit nukuttiin aikaisemmin siinä 10-11 välillä sekä vaihtelevasti 14-17 välillä. Yksien päikkäreiden kesto vaihteli hurjasti, välillä nukuttiin puoli tuntia, välillä kaksikin tuntia putkeen. Vähän meni hermot ja ajattelin josko yksillä päikkäreillä pikkumies vetelisi sen pari tuntia putkeen.
No, nyt on noin viikko takana. Hyvin Elmeri jaksaa olla aamupäivän hereillä ja sitten heti lounaan jälkeen suunnataan unille (eli siinä klo 12-13). Mun ajatus olisi, että E nukkuisi klo 13-15, mutta toistaiseksi unet on kyllä olleet enemmän tunnin mittaisia. Eilen sain toisella nukutuksella nukkumaan lisää 45 min, mutta otin Empun viereeni meidän sänkyyn ja köllöteltiin siinä hetki ennen kuin laitoin sitten omaan sänkyyn takaisin. Tänään oltiin päiväuniaikaan ulkosalla, eikä uni sitten enää heräämisen jälkeen rattaissa tullut. Oli kivempi seurailla hääräileviä ihmisiä ja koiria ;)
Noh, eipä Elmeri ole kyllä koskaan ollut mikään hyvä päiväuninukkuja. Ainahan meillä on noita lyhyitä unia ollut. Kateeksi käy, kun serkkupoika vetelee neljää tuntia.... Mutta toivon edelleen että kunhan totutaan tähän uuteen aikarutiiniin, niin unet olisi sen pari tuntia.
Yöt on olleet suht samanlaisia, pari kertaa herätään tuttia etsimään ja nukahtaa sitten uudestaan. Yleensä alkuilta nukahtamisen (klo 19-20 välillä) jälkeen sujuu paremmin. Elmeri saattaa herätä vasta puolenyönkin aikaan ensimmäistä kertaa. Aamuyö on sitten levottomampaa. Tosin omassa sängyssä pysytään hyvin sinne kuuteen seitsemään asti, jolloin otan Elmerin meidän väliin ja nukutaan sitten jonnekin kahdeksaan, puoli yhdeksään yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti