tiistai 28. syyskuuta 2010

Kipeänä - taas

Perjantaina Elmerin nenä alkoi jälleen vuotaa, ja ollaankin sitten sairasteltu siitä lähtien. Ei, kuumetta ei edellenkään, ja sen turvin käytiin viikonloppuna vähän rattailla ulkoilemassakin. Mutta eilen ja tänään onkin sitten yskitty, ja kun ulkona ollut aurinkoisesta säästä huolimatta viileää ja tuulista, niin pikku mies ei ole päässyt postilaatikkoreissua pidemmälle. Harmittaa, kun oltiin jo suunniteltu taaperokärryjen kuskaamista ulos ja vaikka mitä. Tänään jäi muskarikin välistä.

No jos ei huomenna ala jo näyttää paremmalta, niin sitten taidetaan mennä lääkäriin.

Viikonloppu oli Elmerin sairastelusta huolimatta hurjan toimelias. Lauantai oli äidin pihahommapäivä ja sunnuntai iskän. Mä tyhjäilin kukkapurkkeja ja istuttelin kukkasipuleita. Perennat odottaa edelleen siirtäjää/istuttajaa, samoin yksi päärynäpuu... Niille pitäisi vielä löytää aikaa, ehkäpä se onnistuu ensi viikolla kun Janin kesäloman pitäisi vihdoin alkaa. Jani saikin yhden polun valmiiksi, jonka varrelle ajattelin osan kuunliljoista jne istuttaa. Mutta kyllä sitä pihahommaa jää ihan riittävästi ensi kesälle, josko se sitten alkaisi näyttää jopa pihalta eikä vaan mutapihalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti