maanantai 30. tammikuuta 2012

rauhallinen viikonloppu

Perjantaina pienimies oli päiväkodissa ollut nuuppainen ja iltapäivällä oli vähän lämpöäkin. Nenä valui ja nukkumaanmennessä lämpö oli jo muuttunut rehelliseksi kuumeeksi. Viikonloppu meni siis pientä parannellessa, vaikka olisi ollut kyllä loistavat pulkkailu säät. No löytyi sitä tekemistä sisältäkin.

Isin ja Empun rakentama dublolaiva.

Se rakas "Lainari" eli Klainari.

Söpis <3

Tuumaustauko, mitä sitten?

Tänään käytiin terveyskeskuksessa hakemassa äidille sairaslomalappua, kun pienellä oli kuitenkin eilen vielä lämpöä, eikä olo näyttänyt kauhean kaksiselta. Oikeasta korvasta löytyi sitten tulehdus, ja siihen saatiin kotiinviemisiksi antibioottikuuri. Pari päivää kotoilua tiedossa, taidetaan samalla järjestellä tavaroita paikalleen, kun melkein kaikki kaapistot on jo paikallaa. Isimies urakoi eilen eteisen kuosiin, naulakkoa vaille valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti