Jos vain olisi aikaa, niin mä ratsaisin. Olisin aina ratsastanut. Aina silloin tällöin on tullut kaveriporukalla käytyä fiilistelemässä, mutta pitkäaikaisemmalle harrastukselle vaan ei koskaan löydy kalenterista tilaa. Siksi kiljahdin ilosta, kun työkaveri muutama viikko sitten järkkäsi meidät raskaan työpäivän päätteeksi tunnille. Vähän jänskätti miten sitä yli viiden vuoden tauon jälkeen pysyykään selässä. Mutta en tippunut, ravasin, osasin vielä keventääkin ja jopa laukkasin (se tosin avustajan kerta). Ihan vaan "vähän" alkoi poltella, josko sitä ensi vuonna saisi raivattua itselleen ihan omaa aikaa näiden ihastuttavien eläinten parissa.
Minä ja Hali-poni.
Houh, voi ei, mitä nyt pitää tehdä. En mä osaa ravata...
Väsynyt, mutta super onnelllinen <3
Oli fyysisesti kyllä aika rankkaa, sen huomaa kuvissa olemuksestakin, hihii. Ja seuraavana päivänä kroppa muistutti lihaksista, joiden olemassaolon olin jo unohtanut...
On se vaan niin mahtava harrastus! Ja siitäkin niin huippu, että haastetta riittää, aina voi kehittyä eteenpäin. Toivottavasti löydät kalenterista aikaa! :)
VastaaPoista