torstai 29. syyskuuta 2011

Hammashuoltoja

Perheemme karvaiset pääsevät syksyn ja talven aikana kukin hammashuoltoon. Rumban aloitti Nuppu, joka kävi viime viikolla hammaskivenpoistossa. Purukalusto todettiin muutoin kaikin puolin terveeksi ja nyt Nekkulin suuta koristavat puhtaan valkoiset hampaat.

Taavi-kissa kävi eilen vastaavassa operaatiossa. Hampaat ovat nyt kauniin puhtoiset, mutta  yhdessä hampaassa todettiin murtuma ja kolmessa hampaassa kotikissoilla ilmeisesti suhteellisen yleinen resorptioleesio. Neljä hammasta joudutaan siis poistamaan... Voi harmitus!


Nuppu oli kovin huolissaan eläinlääkäristä kotiutuneen Taavi-kamun tilasta.
Pitkään vahti koppaa ja piippasi vieressä, kun Taavi ei heti mönkinytkään kopasta ulos. Liikkis <3


Justus pääsee asioimaan Anidentilla kunhan pakkaset tulevat. Justukseltahan lähti alle vuoden ikäisenä alakulmureista kiilteet. Muutenkin alaetuhampaat ovat suht huonot, niistä on yksi poistettu. Alakulmurit saivat päälleen muovipaikat, jotka on kertaalleen jo uusittu, mutta näyttävät taas siltä että vaatisivat uudet tilalle. Ja toivottavasti samalla voidaan hoitaa muutkin hammasvaivat, mikäli niitä löytyy. Ja lisäksi olen ajatellut että Justukselle tehtäisiin vihdoin se kastraatio, samoilla nukutuksilla.

Lompakko kiittää keveydellään tämän rumban jälkeen, mutta hoidettavahan nuo on. Toivottavasti tämä yksi kierros riittää tämän kolmikon kanssa. Itseasiassa pitäisi perehtyä koirien hampaiden harjaukseen, mutta jos sen aloittaa pitäisi siihen myös sitoutua täysillä. Eläinlääkärissä minua nimittäin valistettiin että joka päivä suoritetty hampaiden harjaus vähentää hammaskiven muodostamista koirilla 80 %. Joka toinen päivä enää vain 40 %, harvemmin tehtynä ei ollut enää mitään merkitystä. (Toivottavasti nuo prosentit menivät noin, en ole ihan varma....)

Pitäisi varmaan itsellakin varata hammaslääkärintarkistus, hetkeen en ole ollutkaan...

2 kommenttia:

  1. Oi Nupsukka ;D... Toinen on niin huolissaan.

    Joo.. Täälläkin olisi ehkä syytä alkaa kiinnittää noihin hampaisiin hieman paremmin huomiota...

    Pitäiskö meidän saada joku haaste (jos-säki-ni-mäki) aikaiseksi? ;D
    Hoo

    VastaaPoista