maanantai 20. joulukuuta 2010

synttärijuhlia, ja joulun odotusta

Elmerin synttäreitä juhlittiin reilu viikko sitten isovanhempien, kummien ja muutamien ystävien kanssa. Pieni mies oli kyllä hurjan tohkeissaan saamastaan huomiosta, ja nautti kun kotona oli paljon ihmisiä joiden kanssa touhuta. Lahjoista ei ehkä niin paljon välitetty, vaikka niitäkin on näin jälkeenpäin toki ihmetelty ja käytetty.

Ja nyt odotellaan joulua. Tai äiti ehkä odottaa eniten tässä perheessä =) Pienimies ei vielä taida ymmärtää mitä hössötetään. Hyvää ruokaa ja joutenoloa - no sellaista meidän elämä on muutenkin ollut, mutta nyt luvan kanssa. Nautitaan kun saadaan pitää isimies vielä kotosalla, ensi vuoden alusta alkavat työkuviot voivat venyttää päiviä välillä pitkiksikin.

Koirat on aktivoitu minun sairastelun jälkeen tokorintamalla. Kotitreeneissä on saatu ihan hyviä pätkiä aikaan. Molemmat  pakittaa namiavulla ihan jees, Nuppis juoksee hienosti ruutuun ja pysähtyy, molempien nouto alkaa löytää uomansa ja kaukotkin edistyy hitaasti mutta varmasti. Että kyllä se tästä. Kevään ja ensi vuoden treenikuviot ja -lajit on kovan pohdinnan alla, mutta ehkäpä nekin selkiytyvät kunhan päästään uuden vuoden yli.

Tässä vielä muutama kuvatus Elmerin synttäreiltä:

Hauskin tilannekuva: kukkapakettien paperit olivat päivän ehkä suurinta hupia,
ne rapisivat ja lentelivät, ja niiden seasta kuului vaan Elmerin naurua..


Kolme sukupolvea Ruususia. Kuka puhalsikaan kynttilän ;)

Epävirallinen, virallinen 1vee-kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti