Katselin tuossa yhtenä päivä, kun eräs samalla paikkakunnalla asuva treenikaveri käveli oman laumansa kanssa meidän edellä. "Voi kun nää meidänkin hinurit osais joskus kävellä noin nätisti", mietin siinä samalla. Kyllähän nää menee ihan jees, mutta sinkoilee välillä sinne tänne, ja Nupun kanssa toisten koirien ohittaminen on, hmm, hieman työlästä. Eli siis ajoittain menee hermot ja lenkiltä ei tulla rentoutuneena vaan iso K otsassa...
Kuulin sitten samaiselta ihmiseltä, miten hän oli puolessa toista viikossa saanut koiransa kävelemään nätisti remmissä, ja päätin kokeilla, josko toimisi meilläkin. Menetelmä kuulosti sen verran yksinkertaiselta, että kunhan vaan jaksaa muutaman päivän niin tuloksia syntyy suht nopealla aikataululla.
Pari päivää on nyt treenattu, ehkä hieman soveltaen, mutta kuitenkin. Ja jo nyt on pienoista edistystä tapahtunut. Nuppu jopa reagoi omaan nimeensä hihnassa heti eikä viidennen yrityksen jälkeen. Ja hidastaa välillä itse kun hihna kiristyy.... HURRAA!!!
Raportoin joskus myöhemmin lisää, mutta nytkin tulin siis lenkiltä oikein hyvillä mielin. Tosin seuraava kehityskohde on jo mielessä: opeta Nuppu ottamaan nami nätisti kädestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti